Suomessa on viime aikoina herättänyt paljon keskustelua, se että pitäisikö toisen asteen koulutuksesta tulla ilmainen. Molemmissa vaihtoehdoissa on hyviä ja huonoja puolia, täten aiheesta on molempia puolesta ja vastaan mielipiteitä.  

 

Uudistuksen puolesta puhujien yksi arkumentti on ollut se, että maksuttomat kouluvälineet ja koulumatkat parantaisivat monien mahdollisuuksia toisen asteen opintoihin. Mielestäni tämä on erittäin tärkeä huomio. Vaikka Suomessa elintaso on yleisesti erittäin hyvä voijollekin olla vaikeaa saada kasaan esimerkiksi se noin 50 euroa kuussa bussikorttiin. Tässä mielestäni korostuvat myös alueelliset erot, sillä kaupungeissa välimatkat ovat lyhyempiä ja näin paljon halvempia kuin maaseudulla missä lähimmälle koululle voi olla useita kymmeniä kilometrejä.  

 

Puolesta puhujat ovat myös puolustaneet mielipidettään sillä, että jos saadaan enemmän koulutettuja ja töitä tekeviä ihmisiä saadaan myös enemmän verotuloja. Mikä on toki totta, mutta taas toisaalta ilmaisen toisen asteen tarjoaminen aiheuttaa myös paljon kuluja. Siksi keskustelu, onkin suurelta osin pyörinyt sen ympärillä, kumpi vaihtoehto on yhteiskunnan kannalta kannattavampi. Raha asiat ovat korostuneet varsinkin tällaisena erikoisaikana, kun koronaepidemia tuo valtiolle jo valmiiksi paljon kuluja. 

 

Oma mielipiteeni keskustelusta on se, että olisi parempi jossa toinen aste saataisiin maksuttomaksi. Uskon että pitkällä tähtäimellä se maksaisi itsensä takaisin. Muutenkin yksi hyvinvointiyhteiskunnan tavoitteista on mahdollistaa kaikilla taustoistaan huolimatta koulutus. Minusta ei ole reilua, että tietyt henkilöt eivät voi opiskella mitä haluavat rahan takia.