“Mitä saat tehdä, jos olet karanteenissa, eristyksessä tai perusterve? Tässä säännöt tiivistetysti”

Valitsin uutiseksi koronaan liittyvän uutisen, sillä aihe on ollut hyvin paljon pinnalla vallitsevan tilanteen vuoksi. Uutisessa annetaan selkeät ohjeet, miten huomioida oman tilanteen ja toimia rajoituksien mukaan. Uutisessa on myös hyvä taulukko asiasta.

Uutinen oli mielestäni hyvä, koska siinä tarjotaan ihmisille selkeät ohjeet noudattaakseen koronaohjeistusta. Tällaisen tilanteen ollessa läsnä ihmisten tulisi asettaa muut itsensä edelle ja kunnioittaa voimassa olevia rajoituksia. Varsikin terveiden ihmisten, jotka eivät kuulu riskiryhmään tulisi kantaa oma vastuu riskiryhmään kuuluvista ja kunnioittaa rajoituksia.

Tämä ei kuitenkaan valitettavasti kaikkien kohdalla toteudu. Rajoituksista huolimatta moni kokoontuu isommissa porukoissa, vaikka enintään ihmisiä saisi olla kymmenen. Kaupassa käynti on kuitenkin pakko tehdä, mutta tällöinkin terveet ihmiset voisivat käyttää kumihanskoja, ja suojata täten muita ja itseä. Huoli herää myös kotona olevista lapsista ja nuorista, joilla ei ole kotona tarjolla ruokaa tai, joilla on huonot oltavat. Pyritään yhdessä auttamaan muita, rajoitusten mukaan ja selviämään tämän vallitsevan tilanteen yli.

Uutisen linkki: https://yle.fi/uutiset/3-11270954