Torstaina 7.5 tiedotettiin, että hallitus siirtyy etätöihin. Päätös tehtiin, kun Aino-Kaisa Pekonen sekä Tuula Haatainen olivat mahdollisesti altistuneet koronavirus tartunnallePääministeri Sanna Marin päätti, että hallitus siirtyy tämän takia etätöihin ainakin kuluvan viikon loppuun. Mielestäni on hyvä, että hallitus ottaa huomioon myös mahdolliset tartunnat, eikä ota turhia riskejä. Mielestäni hallituksen pitää pystyä tekemään päätöksiä yhdessä myös etänä, eikä sen pitäisi nykyteknologian avulla olla vaikeaa. On tärkeää, että hallitus jatkaa toimintaansa samaan tapaan, kuin lähityöskentelyssäkin, sillä nyt jos koskaan hallituksen pitää tehdä isoja ja tärkeitä ratkaisuja.  

Myös Keskustan puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoi twitterissä, että hän oli mahdollisesti saanut tartunnan. Se että hallituksen tärkeät henkilöt saavat tartuntoja tuo esille, kuinka helposti tartunnan voi oikeasti saada. Jos hallituksessa tärkeät henkilöt saavat tartuntoja, voimme vain kuvitella kuinka helposti tartuntoja tulee esimerkiksi julkisilla paikoilla, jos karanteeniohjeita ei noudateta. Toivon henkilökohtaisesti, että sääntöjä vaikka kiristettäisiin entisestään, jotta tartunnat häviäisivät mahdollisimman nopeasti.